Kamala luonto -polku on avoinna 7.6. – 19.8. ke – la klo 12 – 18.
1,5 km mittaisen luontopolun varrella koet Kamala Luonto -sarjakuvan elämyksellisenä kirjana! Polun varrella on 30 elämää luonnon ja huumorin kautta oivaltavaa strippiä. Monipuoliset sarjakuvahahmojen luonteeseen perustuvat toiminnalliset osuudet rikastuttavat matkan tekoa. Hyviä ja huonoja neuvoja jakeleva Pöllö on saanut omaksi alueekseen mietemetsän. Ylivuotavan energisen ketun matkassa pääsee tasoittamaan olojaan kuntosalilla. Päähenkilöt Ilves ja Kärppä auttavat kävijöitä vahvistamaan ystävyyttä kaverimetsässä, jossa on erilaisia yhdessä tehtäviä toiminnallisia osa-alueita sekä kotalaavu eväiden paistoon. Tyttöpupujen juorunurkassa on mahdollisuus pysähtyä hetkeksi päivittämään kaikki mahdollinen, mikä on vielä kertomatta. Ikuisesti rakkaudesta haaveileva hirven tavoittaa kiima-aukolta, jonka suojista löytyy humoristinen ”tinder-metsä”. Lopuksi majavan omassa maailmassa on luvassa ihan omaa tilaa ja päikkärimahdollisuus retken päätteeksi Tentsileissä ja riippumatoissa.
Polun sisältö, kuten sarjakuvakin on suunnattu enemmän aikuisille, mutta sen voi hyvin kiertää myös lasten kanssa. Aikaa polulla kuluu noin 2 tuntia.
Hinnasto:
Aikuiset 15 €
Lapset 5 €
Perhalippu 35 €